keskiviikko 1. elokuuta 2012

Me, myself and I - and the city

Heipsan !

Ajattelin ensimmäisen tekstin sisällön keskittää enimmäkseen kertomaan perusasioita minusta ja siitä mitä tuleman pitää.

Eli siis, minä olen pienellä paikkakunnalla koko ikäni asunut tytsy, joka rakastaa ilmaista itseään vaatteiden ja muutenkin ulkoisen olemuksen kautta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämä blogi tulee olemaan ''maailman söpöin muotiblogi jossa on tosi staileja vaatteita ihii''. Ei, tästä blogista tulee sellainen ööööööööö.... ostosblogi ? Ostan aika usein kaikkea kivaa ja tämän mahdollistaa meidän kylän ihana kirppis, Taitokumpu, sekä Facebookin Ylijäämätavaraa Outokummusta !

Mutta, vaikka nyt olenkin päättänyt päivittää blogiini minun ostoksista sun muista, minä en aio pitää yhtenä ja ainoana kultaisena keskitienä sitä. Toinen mitä päivittelen tänne, on sisustusjutut ! Asun siis vielä tällä hetkellä isän ja äiskän helmoissa, mutta pakkohan se linnunpoikasenkin joskus pesästään on päästävä. Mulla on muutto edessä suunnilleen puolen vuoden päästä, joten ostelen jo valmiiksi kaikkia pikkujuttuja tulevaa kotia varten. :3 Päivitän myös kuulumisiani, tapahtumia ja ajatuksiani. 

Sitten niille, jotka tietävät muodista kaiken ja pukeutuvat joka hetki sen mukaisesti sekä ihmettelevät miksi päivitän pukeutumisestani ; mie en oo samanmoinen, mie oon mualta ! Luen päivittäin tyyli.comin artikkelit sekä selaan aika ajoin Voguen sivuja, mutta en pidä tyyliäni missään nimessä huippumuodikkaana, vaan pelkästään minun tyylisenäni. Sitä se on, haluan näyttää omaa tyyliäni blogin kautta. Saan siitä aurinkoisen mielen.^^ Sittenkun tähän yhtälöön lisätään vielä se, että pikku kaupungissa näyttää oman tyylinsä, saa aika paljon mielipiteitä jakavia katseita ja kommentteja (ymmärtäisin tämän jos pukeutuisin kuin Lady Gaga enkä kuin normaali ihminen.) 

Se on jännä kun Helsingissä tuntuu pukeutuvan niin mitättömästi, mutta sitten täällä pikkukylässä kun vedät vaikkapa nahkabuutsit jalkaan niin olet skini (okeiokei, tuo vertaus meni nyt vähän yli, mutta tajuatte nyt kuitenkin mitä tarkoitan!!)

Stadissa :
Kerran oltiin kaveriporukalla Helsingissä eräässä tapahtumassa. Sit siellä oli vapaa-aikaa silleen, että kerettiin kaupoille ja päätettiin sit mennä H&M:lle etsimään minun kaverille takkia. Noh, siihen liittyi sitten kaverini helsinkiläinen kaveri mukaan kattelemaan niitä takkeja. Kun ilmaisin oman mielipiteeni parhaimmasta takista, tämä arjalaisrotuinen helsinkiläisneitonen ilmaisi erittäin kovaan ääneen että landelaiset ei osaa pukeutua ja että heitä ei vaateasioissa kannata kuunnella. Lehmä sanoo muu ja kana sanoo kotkot. En sitten tiedä kumpi niistä kahdesta oli kauheampi, se takki vai se tytön asenne.

Outokumpu :
Mulla sattuu olemaan 13-senttiset tekonahkakengät, Murangat, joita rakastan yli kaiken. Kerran kopsuttelin niillä keskelle Outokummun ABC:tä ja katoppas kun viereisen pöydän teinityttölauma räjähti nauramaan ja osoittelemaan suoraan minun rakkaisiin kenkiin. Joko niitä nauratti minun länkkäsääret tai sitten niillä on päässä vikaa.

Mutta nyt parin kuvan saattelemana sanon heipat ja hyvät yöt ! :>

-milla

Tälläinen ylisuloinen teekannu löytyi Ylijäämää
Outokummusta-kanavalta naamakirjasta.
Kiitos Piia Tanskanen ! :)
Tänään menin sovittamaan erästä takkia FB:n kirppiskanavalta,
mutta vaikka takki ei istunut, enpähän päässyt tyhjin käsin
sieltäkään kuitenkaan lähtemään. Kiitos Anne Mutanen ! :)

Tämän yksinkertaiselta näyttävän laukun löysin
eilen Taitokumpu-kirppikseltä ! Olkoonsakkin
yksinkertaisen näköinen, sisus on yhtä taskua,
kuten viereisestä kuvasta näkyykin. :--D
Viereisen laukun sisusta !

1 kommentti:

  1. Oi vitsi, nuo Murangathan on aivan ehanat! Niillä on kyl päässä ollu vikaa, nauropa kummille tahansa! C: Stalkkasin tän siun blogin muuten aivan läpi:D enkä kehannu joka paikkan painaa et "Tykkään" mutta tiedoks, tykkään silti jokaisesta postauksesta:D..

    VastaaPoista