Sinimetallin värinen, ihka-aito yöpöytäni ! Kiitoksia paljon, Sanna Hänninen ! :) |
Oon tosi tyytyväinen ostoksiini, vaan en rahankulutukseeni. Pitäisi laittaa rahat säästöön tulevaa muuttoa varten, tosin niin olen kyllä aikalailla tehnytkin. 80% palkasta meneep säästötilille, jonka saan haltuuni sitten marraskuun 20 päivä. Onpahan sit jonkunnäköinen pesämuna kun lähtee pois kotoa. :>
Eilisessä blogimerkinnässäni kerroin kaverilta ostamastani (en kerennyt tosin silloin vielä maksaa ) iPhonesta. No, eilen kävin DNA-kaupassa Joensuussa vaihtamassa sim-korttini microsimiksi, iPhone nimittäin sellaisen vaatii. Se DNA:n myyjä sano siinä, että sillä entisellä simillä ei tee oikestaan enää mitään, mutta se on silti sellainen varmuuskopio. Mutta sitä ei voi käyttää.
Kotona sitten selvisi, että siinä iPhonessa on joku sellainen hommeli, että en pysty sitä käyttämään. (ääääh, en osaa selittää tarkemmin !) Siihen olisi vissinkin pitänyt ajaa jotkut softat uudelleen ja käsittääkseni siinä oltaisiin sit käyty ihan lain toisella puolen. Se olisi mennyt vähän liian vaikeaksi, joten nyt palautin kaverilleni hänen entisen puhelimensa ja tilasin DNA:n Nettikaupasta iPhonen kytkynä liittymään. Onpahan ainakin microsim jo valmiina ! :--D Olen kuitenkin innoissani tuosta tulevasta, keskikokoisesta kapulastani, vaikka se tuleekin maksamaan minulle 20€/kk -> 24kk * 20€ = ihan liikaa yhdestä puhelimesta. Mutta, Steve Jobs on jumala. Kiitän niitä pikku kiinalaisen käsiä, jotka tulevan iPhoneni ovat tehneet. (En tarkoittanut tuota ilkeästi tai rasistisesti ): )
Huomenna olisi vielä iltavuoro ja sitten alkaisi arki koulussa. Nopeasti meni kesäloma, muuta en osaa sanoa ! Onhan nuita koulutovereita jo tosin ikävä.
Tämä viimeinen vuosi pitäisi sitten paahtaa töitä koulun ja opinnäytetyön ohessa. Wish me luck !
-milla
P.S. Huomenna luultavasti tulee päivitys minun uusimmasta pikkulaukusta ja kengistä ........ :D tämä ei alkanut hyvin tämä säästäminen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti