tiistai 8. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudemmat kujeet

Näinpä se vuosi vaihtui. Ei ollut sen ihmeellisempää kuin ennenkään, eikä maailmanloppua tullut. Maailma on mallillaan ja kahvi on edelleen hyvää.

Meidän pikku perheessä on tapahtunut edistystä! Arempi meidän kahdesta kissasta on rohkaistunut täysin ja näinpä molemmat kissat jo hääräilee meidän parissa. Miten ihanaa! Me happyhappy! Seuraava askel heidän kanssaan sitten olisi se, että saisi kunnolla silittää. Kun nukkuuvat, niin toista ainakin saapi jo silittää. Ihannaata :3 tuossa ne nyttenkin molemmat istuskelee minun jalkopäässä, mau !

Ja sitten kivakiva juttu : minun iPad tuli jee! Nyt voin päivittää bloginkin käytännössä missä vain ja milloin vain. Suojakuoria etsiskelen, joitakin oikein kivannäköisiä. Onko kellään vinkkejä? Laitelkaa muutenkin palautetta, kysymyksiä ymym. Ja tykkäillä teksteistä saa aina!

Uudenvuoden lupauksista puhuen, minulla on parikin. Ensinnäkin tipaton tammikuu. Miksi? Kaksi syytä : koska joskus on oikeasti hyvä pitää sellainen kausi milloin ei ota tippaakaan alkoholia. Ja koska minun kolme päivää sitten aloittama dieetti kieltää alkoholin. Tästä päästäänkin toiseen lupaukseen, eli minun South Beach -dieettiin. Lyhykäisyydessään dieetistä voisi kertoa näin : dieetti on kolme vaihteinen. Ensimmäisessä vaihteessa pitäydytään melkein täysin hiilihydraateista. Näitä ruokia ja aineksia on aika vähän joten ruokavalio ei ole kummoinen. Tämä vaide kestää kaksi viikkoa. Toisessa vaihteessa ruokavalioon lisätään jo vähän hiilareita ; siirrytään täysjyvään ymym. Tämä vaihde kestää niin pitkään että päästään tavoitepainoon, mikä minulla tarkoittaa 60 kilogrammaa (alkupainoa en kehtaa sanoa:D:D). Jos paino alkaa nousta, siirrytään takaisin hetkeksi vaihteeseen yksi. Kolmos vaihde tarkoittaa tietyllä tavalla koko loppu elämää. Ruokavalioon lisätään terveellinen määrä kaikkea. Eli teorian mukaan loppuelämä pitäisi elää terveellisesti. Jos taas paino alkaa nousta, hetkeksi ykkösvaihteeseen. Koko dieetin aikana pitää juoda runsaasti vettä.
Dieetin pääpointti on siis oppia syömään terveellisesti. Ja siihen minä tähtään. On tämä ykkösvaihde välillä ihan ----. Mutta periaatteen vuoksi vien tämän loppuun, jos ei siis muuten.
Jos kiinnostaa kyseinen dieetti, etkä saanut selkoa minun solkutuksesta, niin googlaa ihmeessä!

Nyt on aika jatkaa Herrasmiesliigan katselua!

Nälkäisin terveisin,
xx - milla





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti