![]() |
Ahh, miten hyvä tunne, pari päivää sitten ääninäytöstä tuli kakkonen. (Arvostelu tapahtuu 1-3 asteikolla, 1 - huono, 2 - keskitaso, 3 - erinomainen.) Ja miksikö olen tyytyväinen pelkkään kakkoseen ? Siksi, koska en ole äänipuolen ihmisiä enkä ole äänellisesti lahjakas. Jeejee, jerry puuvilla !
Minä lupasin viimeisimmässä merkinnässä kertoa minun 18-v synttäreistä. Kerrottavaa paljon, katsottavaa ei. Kuvaaminen ei sattunut inspaamaan niinkään sinä päivänä, ymmärrätte varmaan ! ^^
Eli siis,
18-VUOTISSYNTTÄRIT
Joo, kahdeksantoista täytin siis 20.11., TIISTAINA. Päivässä ei sinällään erikoista ollut muuta kuin se, että sukulaiset tuli kahveelle, onnitteluja sateli ja sain mukavasti vyffeä, sekä sain Arilta Jeffrey Campbellin Spike-shoesit. Kyllä, juuri ne kengät, mitä olen jo kauan aikaa halunnut !
My babys ! |
Itse tiistaista ei ole enempää kerrottavaa. Kaikkein ihanin, mukavin, kivoin asia tapahtui perjantaina.
Minun rakas epsanjalainen hömelö paraskaveri, Oscar, vei minut koulun jälkeen pitsalle, mikä itessään jo ihan mahtavaa ! Tottakai käytiin hänen kanssaan ensimmäistä kertaa ALKOssa ja ostamassa muutenkin aikuistenjuomia. Olin koko tämän kyläreissun jälkeen käynyt koko puhelinluettelon läpi vain kysyäkseni, lähteekö porukka minun kanssa viihteelle ensimmäistä kertaa. Ainut, joka minulle vastasi, oli minun sisko, joka kertoi olevansa mummon luona. Me sitten Oscarin kanssa lähettiin takaisin meille päin, ja pakko myöntää, olin vähä häntä koipien välissä ja kaikkea muuta kuin juhlatuulella.
Sitten kun päästiin kotiin, Ari odotti keittiössä ja käski minun rentoutua ja mennä olohuoneeseen. Laahustin olohuoneeseen ja olin laittamassa valoja päälle kun yhtäkkiä kuuluu kovalla äänellä ''YLLÄTYYYS''. En voinut uskoa sitä todeksi, ihan tosi ! Ari, Oscar ja minun sisko oli järkänny minulle yllätyssynttärit, jossa oli kaikki minun parhaimmat kaverit ! Häpeäkseni myönnän, että pillahdin oikein vetiseen itkuun. Nyyhkytin ja kirosin samalla nauraen kaikki nuo ihmiset. Ihania. Niin ihania. Siitä sit ilta lähti käyntiin, myöhemmin käytiin porukalla Vanhalla Pajalla Cheekkiä kahtomassa, ja sitten siitä Kuiluun.
Aamulla heräsin oppilaskunnan ryhmäytymiseen kahdeksitoista, vieläkin edelleen vähän höpinöissä, tosin en enää niinkään juhlatuulella. ( Minun äiti on aina sanonut, että hänen edessään saan kahdeksantoista vuotiaana juoda, kohan en puklaa kertaakaan, siksi uskallan myöntää tämän.:D )
Siinä oli minun 18-v synttärit tiiviissä paketissa. Haluan näin julkisesti blogissani kiittää jokaikistä iltaan osallistunutta ja erityisesti näitä kolmen, Oscaria, Aria ja Sussua, jotka koko homman järjestivät. Kiitos kaunis kaikille, olette rakkaita !<3
-
Nyt parin päivän aikana olen ottanu ihan urakaksi suorittaa nuo autokoulun teoriatunnit. Arviolta puuttuu vielä 6-8 tuntia, ja aion ne viikon sisällä suorittaa. Ja puolentoista viikon sisällä aion mennä kirjallisiin. Apuvakääk!
-
Koska sain Arilta niin aivan ihanan ja minun juuri toivoman lahjan, mietin pääni puhki mitä ostaisin hänelle joululahjaksi. Äskettäin keksin sen ja ihan äsken tilasin sen. En uskalla tässä nyt sanoa mitä se on vaikka Ari ei hirveämmin konetta käytäkkään, mutta joku juorukello menisi kuitenkin pilaamaan hyvän yllätyksen. :---D Saatte jouluaaton jälkeen tietää !
-
Siskon ja hänen poikaystävän antama 18-v lahja :) ! Matin kyltissä lukee ''Milla 18 V 20.11.2012'' |
Mutta, aika jatkaa autokouluopiskelua, tavaroiden purkamista ja stressaamista sekä auto- että ammattikoulusta.
xx - milla
p.s. Tänne tulee tänään kaksi karvaista tyttökisua hoitoon ! <3 mau
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti