maanantai 29. heinäkuuta 2013

Työttömästi työskennellen

Siis öh. Oon valittanu nyt jokaikiselle vastaantulevalle työttömyydestäni (jos olet välttynyt siltä, olet hemmetin onnekas) ja nyt, ihan vain parin päivän aikana oon kuitenkin ollut yhden päivän töissä Avoimelle tv:lle ja huomenna menen paikallislehti Outokummun Seudun puolesta tekemään juttua Kolmikantaan. Tämä on siinä määrin hämmentävää, että ainakin omissa, luultavasti kavereiden ja ehkä valtion silmissä oon edelleenkin työtön. Mutta enää ei valitusta, oon kuitenkin nyt tällä hetkellä Outokummun Seudun harjoittelijat-listalla, jee ! Plus hain posti-Pateksi Outokummun alueelle Itellan helmoihin. Jos onni suosii, kilpailija-hakijat ovat tarpeeksi huonoja ja CV on tarpeeksi hyvännäköinen, yötyöt, täältä tullaan ! Tämänkin on hämmentävää siinä määrin, että ikinä en olisi uskonut, että hakisin kyseiseen hommaan. Mutta näin nyt vain kävi, ja jännitän sitäkin ihan mahdottomasti. Jännitän ja odotan, josko kerrankin joku minulle työhakemukseen vastaisi.

Viikonloppuna olin Outokummun perinteisissä mäkiautokisoissa kuvaamassa Avoimen Tv:n piikkiin. Mäkiautokisat voitti muuten iskän talli, kaksoisvoitolla! Onnittelut vielä heille. Salkkareista tuttu Esko Kovero (ISMO!!) oli toinen juontaja tapahtumalle. Uskaltautuipa hänkin jopa rattiin mäkiauton kyytiin! Ja minä pääsin onnetareksi arpajaisiin arpomaan hemmetin ison kasan palkintoja, helteessä ja pitsan käryssä yhdessä Eskon ja toisen tytön kanssa! ''Ja sinä kaunis nainen, jota minä olenkin jo tarkkaillut siinä eturivissä, tulet minulle Onnetareksi!'' kuului Eskon sanat ! :--D Pitkään ihmettelin, kun juteltiin ja hän puhutteli minua nimellä, että mistä me tunnetaan niin hyvin, ennenkuin tajusin että minulla oli Avoimen Tv:n nimikyltti rinnuksissa ...




Käytiin unelmien apinani kanssa melomassa Outokummun melontareitti, mikä käsittää sen 12 järveä. Haba kasvoi samaa tahtia kuin kippari-Kallella pinaattia syödessä, Ari nimittäin heitti minut kanootin etunokkaan, mikä sattuu olemaan vielä se raskaampi paikka meloa! Ei siinä mitään, oli todella hauskaa ja nautin täysin rinnoin koko reissusta. Jokaisen outokumpulaisen pitäisi olla kokenut kyseinen retki ennen kuin aika ihmisestä jättää! Pari kuvaa reissusta :






Nyt jääkäämme jännittämään josko mulla vaikka enskerralla olisi hyviä uutisia tuon työn suhteen ! Tällä hetkellä on sellainen I'm feeling GREAT ! -olo.

Tähän loppuun laitan kuvan Bellasta, siskon koirasta, kun se rontti kaivaa meidän takapihalle kuoppaa! Koirasta ei juuri näykyny kuin takapuoli. Joten ihastelkaa sitä takapuolta !


xx - milla

P.S. Kattokaa tuota Rooman mittaria ! Kohta pitää alkaa jo pakkailemaan DD: !









keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Roomailua, rullailua ja mustikkamiehiä

MÖH. Koko päivän kiukutti kuin päälle polkaistua ampiaista. Päätin sitten lähteä rullaluistelemaan ensimmäisen kerran kahteen vuoteen, purkamaan vähän energiaa. Kylläpä helpotti, ja viha vaihtuikin ensimmäisen melkein-rähmälleen jarruttelukerran jälkeen pupupöksyn tunnetuimmaksi tunnetilaksi. Siis herrajestas, pienen pieni mäki tuntui jo pieneltä kuolemalta ! Jos joku on ikinä rullaluistellut, tietää luultavasti miltä tuntuu kaatua keskellä mäkeä pikku kiveen. Kauhealta. :| Onneksi tällä kertaa onnistuin väistelemään kivet. (lue : olin vain pirun onnekas).  Kuvakollaasi tämän päivän luisteluista, katsokaa ja eläytykää kärsimykseeni (jonka muuten aion toistaa tässä parin päivän sisään).













Loppupäivä menikin mustikassa ja sienessä. (Ja kuten rakas poikaystäväni ketkuilisi, miten me molemmat mahdutaan mustikkaan, heh heh.) Mustikoita löytyi kyllä, vaikkakin autolle kävellessä puolet oli jo hävinnyt parempiin suihin. Kanttarellejä, joita minä itsessään herkkusienien rinnalla jumaloin, ei löytynyt yhtäkään. Jos joku tietää Outokummun läheisyydessä hyvän paikan, saa toki jakaa minullekkin päin ! :::----)


Ajattelin piristää blogin oikeaa sivuosaa lähtölaskenta-''mittarilla''. Elokuun 26 päivä olisi lähtö Roomaan poikaystäväni ja yhteisen kaverimme kanssa. Koska odotan toista vierailuani Roomaan kuin kuuta nousevaa, on kiva blogia päivitellessä ja parannellessa nähdä päivien määrä lähtöön. ;> Saatte jännittää lähtöpäivää yhdessä minun kanssa ! Onko joku lukijoista käynyt jo Roomassa ? Millaista oli ? Mitä muita maita/paikkoja suositatte ?

Kuva : matkailijat.net



xx - milla


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Unohdettu rakkaudenkohde

Viime kerralla kun kirjoitin tänne, olin opiskelija Ammattiopistossa, joka tuskaili raha-asioidensa kanssa.
Nyt minä olen työtön media-assistentti, jolla on parempi raha-tilanne, mutta pää ei kestä työttömyyttä. Blogin kirjoittaminen olkoon se pelastus työhakemusten ja itkuparkujen välissä!

Kuten jotkut, jotka ovat ennenkin lukeneet minun blogia, luultavasti huomaavatkin, että blogin ulkoasu on muuttunut aika paljolti. Yksinkertaisuus on kaunista! Jos jollekkin lukijalle tulee parannusehdotuksia ulkoasun ja sisällön suhteen, on palaute aina tervetullutta.
Ulkoasun työstäminen oli aikamoinen prosessi ja siihen upposi tunti poikineen. Kerkesi tuossa jo kunnon ongelmakin tulla vastaan, ja meinasi ketutuskäyrä nousta, joten nyt jos jollakin on ongelma saman asian kanssa omassa blogissaan, laitan neuvon tähän. Eli kuvien varjot eivät meinanneet millään lähteä minulta pois. Löysin netistä vihdoin ja viimein apua : kyseiseen ongelmaan tarvitaan CCS-koodi.


.post-body img, .post-body .tr-caption-container, .Profile img,
.Image img, .BlogList .item-thumbnail img {
    border: 0px;
    -moz-box-shadow: 0px 0px 0px rgba(0, 0, 0, .0);
    -webkit-box-shadow: 0px 0px 0px rgba(0, 0, 0, .0);
    box-shadow: 0px 0px 0px rgba(0, 0, 0, .0);
    border-radius: 0px 0px 0px 0px;
    background: none;}

Tuo ylhäällä oleva koodi toimi moitteettomasti minulla. Toivottavasti tästä on jollekkin apua !

Pakko oli tuulettaa aivoja vähän ja selailla muiden blogeja. Tykkään ihan mahdottomasti Rachel Lynchin kuvailuista ja kirjailuista, kuten myös Rachel-Marien. Alusta asti olen myös seuraillut hyvän ystäväni, Ninan blogia, ja vähän uudempana tuttavuutena Anni Suvisuon kirjoittelut. Kannattaa tsekkailla kaikki läpi, ja minulle saa ehdotella omia ja muiden blogeja, aina uutta luettavaa etsiskelen. :--)



Maukkeli!


Tänään oli tälläinen tylsän nopsakka avajaispäivitys. Nämähän ovat kolmannet(?) avajaiset tälle blogille, mutta nyt mulla on kuitenkin  rajattomasti aikaa harjoittaa kirjoittajan kykyjä täällä näin teidän iloksenne. Toivon oikesti ihmisten painelevan joko ''tykkään'' tai ''en tykkää'' tuolta alhaalta noista nappuloista, ja kommentoivan mahdollisimman paljon ! Aina kun huomaa edes yhden ihmisen lukevan kirjoitteluita, on aina enemmän motivaatiota tehdä seuraava.

Tältä päivältä tämä kiittää ja poistuu kissan viereen kehräämään.


xx - milla